maanantai 22. tammikuuta 2018

Takka ja kiviä

Takka on valmis! Ensimmäisenä aloitimme kynttilöiden polttamisen takassa. Minä jo ihmettelin, että onko mies ihan romanttiseksi höpsähtänyt, mutta kuulemma käytännöllistä lämmittää takkaa ensin rauhassa. Se siitä romantiikasta.


Laatoittajat tekivät mahtavaa työtä ja takka on todella kaunis!

Hormi kun otettiin pakkauksesta niin yllätyimme silloin siitä väristä. Muistimme silloin väärin, että kyseesä olisi ollut rosterin värinen. Mutta tämä olikin jotain ihan muuta. Jotain niin paljon enemmän ja hienompaa ja meille sopivampaa! Ihana savenharmaa väri jossa vähän bling-blingiä joukossa! 



Saunatupaan tuli nyt kiviseinä. Alun perin ajattelin kyllä jotain laattaa tai kivijäljitelmää tai kivilaattaa, mutta nyt kävikin sitten MONEN mutkan kautta niin, että meillä ladotaan yksitellen 10, 15 ja 20 sentin mittaisia luonnonkiviä! Voi apua! Lisäksi kun ostin kivet, niin kuvittelin että joukossa on joitakin kiviä missä on sitä kimalletta. Mutta näissä on ihan jokaisessa! Täytyy nyt kehittää valaistusratkaisut kuntoon tuolle seinälle, on se sen verran upea että pitää korostaa hienosti. Hieman jäin harmittelemaan, ettei tullut mitään sellaisia kiviä tilattua, että olisi voinut rakentaa tasoja tuohon kiveen (kynttilöitä ajatellen).




Pesuhuonetta saunatuvan puolelta. Väliin tulossa satiinilasinen ovi.

Täydellinen värimaailma meille





torstai 18. tammikuuta 2018

Sähköt ja keittiötä

Meillä on talolla hieman kiirettä pitänyt! Laattoja ja kiviä on kasakaupalla saatu seiniin/lattioihin. Lisäksi on pitänyt tehdä sähkömiestä varten kaikki valmiiksi. Saarekkeen kivitaso saapui maanantaina. Sähkömies tuli keskiviikkona ja torstaina meille saatiin sähköt! Miten outoa onkaan ettei tarvitse vedellä jatkojohtoja ympäriinsä ja miettiä mihin asti mikäkin johto yltää! Nyt sähkön voi ottaa ihan vaan pistorasiasta ja voidaan työskennellä kattovalaistuksen avulla! Ja tuo 4000 K on kyllä ehdoton valinta! Kaikki muu näyttää vain niin hirvittävän kellertävältä ja vääristää värejä minun silmiin liikaa. Vessassa meillä on 3000 K valaisin peilin edessä ja se kyllä nyt hieman pomppaa silmiin rumana.

Kiva sotku (sähkömiehen jäljiltä iso osa), mutta meillä on valot!

Saarekkeen taso saapui maanantaina! Ja on kyllä niin kaunis! Ihanan siro (2 cm paksu) ja väri on täydellinen meille. Onneksi vaihdoin tuon tason värin viime hetkellä! Näyttää valkoiselta, mutta on silti täynnä harmaan/beigejä hippuja. Anteeksiantavampi väri kuin puhdas valkoinen ja tuo kiilto on juuri sopiva! Ei liikaa, mutta ei liian vähänkään. Olen tyytyväinen!

Kokeiltiin sopiiko liesi paikoilleen ja hyvin upposi!


Aamiaiskaapin kanssa ollut PALJON ongelmia. Suurin ongelma johtui siitä, että olivat laittaneet kiskon väärään kohtaan. No ok, mies korjasi sen itse kun ensin piti puhelinneuvottelun puusepän kanssa. Seuraava ongelma johtui siitä, että meidän ovet ovat ilmeisesti sitten hieman normaalia paksummat, eivätkä sopineetkaan niihin laitettuihin saranoihin ja se repi maalin irti ovista. Mies kävi keittiöliikkeessä katsomassa aamiaiskaappien mekanismeja ja samalla näyttämässä saranoiden ohjeista, että minkälaiset tähän oikeasti kuuluisi. Siellä otettiin ilolla tieto vastaan ja olemme ensimmäiset joille pitää tilata erilainen sarana. Muilla on ilmeisesti olleet aina hieman ohuemmat ovet. Samalla nyt kun saamme uudet ovet naarmuttuneiden tilalle, niin pyysin, että tuo vedinlinja siirtyykin alareunaan tuosta sivusta. Näyttää sitten paljon yhteneväisemmältä koko kaapisto.


sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Vinyylikorkkia ja mosaiikkilaattoja

10 000 oli paukahtanut jo viikolla! Iso kiitos kaikille siitä! Meillä tässä matka jatkuu edelleen vaikka maaliviiva alkaa jo siintää edessä!

Laattalattia

Nyt on saatu lattialaatat makuuhuoneen vessaan, suihkuvessaan sekä kodinhoitohuoneeseen. Sinne laitettiin 5x5 mosaiikkilaattaa, värinä harmaanbeige ns. betonijäljitelmä. Ensi viikolla laitetaan seinien alareunat kuntoon ja saumataan kaikki laatat. Lisäksi on tarkoitus ensi viikolla saada myös kalusteet paikoilleen!


Vinyylikorkkilattia

Päivä 1 vinyylikorkin asennusta olokeittiöön. Hieman on ollut epätoivoinen olo kun sormet kipeinä ollaan väännetty lattialankkuja. Tuntuu jotenkin tosi hitaalta touhulta. Mutta kyllähän tuo edistyy kokoajan. Ehkä eniten meitä hidastaa erinäisten tavaroiden kantaminen pois lattian tieltä ja lattialankkujen sahailu ja muotoilu.

Päivä 2.
Ihan kuin aurinkokin olisi paistanut hetken aikaa tänään!

Nyt saatiin jo lattia ulottumaan saarekkeen ohi!

tiistai 2. tammikuuta 2018

Keittiö, laatat ja lattiaa :)

Ihana uutta vuotta teille kaikille! Kohta blogissa ylittyy 10000 rajapyykki! Mahtaakohan ehtiä ennen muuttoa jopa? Valtavan upeaa jos tämä pieni blogini kiinnostaa ihmisiä!

Joulun aika oli ja meni ja vuosikin vaihtui! Emme kylläkään pitäneet vapaapäivää kuin jouluaattona. Muut päivät olemme kyllä viettäneet tiiviisti talolla.

Keittiössä ilmeni muutamia uusia ongelmia asennusvaiheessa. Mutta ei mitään maatamullistavaa kuitenkaan. Ja ihana keittiösuunnittelijammekin palasi tänään lomiltaan, joten asiat lähtevät taas rullaamaan eteenpäin. Huomenna tulee puuseppä katsomaan ongelmakohtia ja korjaamaan ne.


Laatoitus ulkoistettiin kun oma aika ei vaan riitä ja pari kaveria on luvannut auttaa! (Mies ei oikein halua ottaa kenenkään apua vastaan.) Joten mukavasti sekin huoli on nyt vähemmän! Kosteiden tilojen seinät on nyt laatoitettu. Mies on itse vedeneristänyt ja vastaava on mitannut kalvojen paksuuksia.

Päärakennuksen suihkuvessa. Tuossa näkyy yksi boordilistakin kiiltämässä. Muuten on mattavalkoista isoa laattaa seinissä. Kattoon laitettiin lämpöhaapaa.

Saunatuvan pesuhuoneen laatoitusta. Tänään aloitettiin vedeneristys saunatuvankin lattioihin.
Lisäksi olen nyt siistinyt ovenpieliä ja ikkunanpieliä uretaanivaahdosta. Ja ikkunat on muuten vihdoinkin pesty päärakennuksen puolella! Ihanan kirkasta :) Kunhan uudet listat tulevat, niin päästään siistimään ikkunoiden ulkonäköä. Meillä on tylsästi smyygilaudan leveytenä 60 mm. Eikä semmoista myydä missään! Onneksi Kastelli tiesi ongelman ja heillä on paikka mistä tilaavat niitä. Joten saatiin heidän kautta listat kotiin. Valitettavasti tietty tulivat väärin 58 mm kokoisina ensin, mutta huomenna pitäisi tulla oikeat listat!
Ihastelin hetken saunatuvan ovesta aukeavaa maisemaa :)
Isoveljen huoneeseen saatiin laitettua lattiakin! Vihdoinkin nähdään miltä siellä oikein näyttää. Valitettavasti lattian laittamisen jälkeen huone täytettiin kylpyhuonekalusteilla sekä kodinhoitohuoneen kalusteilla. Tämä on vähän tämmöistä tavaroiden siirtämistä paikasta toiseen. 
Listakokeilu huoneessa.

Enää tämä kuukausi! KÄÄK! Sähköjen ja LVI-hommien lopullinen asennus alkaa 15.1. Huomenna on tiiveysmittaus talolla. Kokoajan jotain puuhaa. Isoin puuttuva homma on vielä tuo lattioiden asentaminen. Mutta ensin täytyisi saada tilaa lattioita varten.

torstai 21. joulukuuta 2017

Rimakattoa ja keittiön kalusteita

Meidän ihana katto!

Rimakatto valmistui muutama päivä sitten. Siihen meni kokonaisuudessaan noin viikko. Mitään hyviä kuvia luonnonvalossa ei ole näemmä otettu vielä.

Aivan aluksi rimakattoa asennettaessa olin jopa hieman kauhuissani ja mietin mitä olinkaan mennyt tilaamaan. Se musta kangas oli jotenkin niin järkyttävän voimakas, että se söi tuota koivurimaa enkä oikein nähnyt riman kauneutta. Mutta nyt kun se rima on paikoillaan kauttaaltaan, eikä kangas enää hallitse näkymää, niin on tuo katto kyllä todella kaunis!

Otimme ikkunat esiin sinisen höyrynsulkumuovin alta, niin kaikki väritkin alkavat nyt näyttää siltä miltä pitääkin!

Ikkunatkin kaivettiin esiin muovien alta

Ihania keinovaloja 

Eteistä
Olkkarin pääty

Keittiö ja kodinhoitohuone

Meidän keittiö ja kodinhoitohuone saapuivat keskiviikkona. Mutta eivät saapuneet todellakaan ongelmitta ja me emme ole päässeet vieläkään kunnolla asentamaan keittiötä. Sen piti olla jo valmis ennen viikonloppua, mutta huomenna vasta saadaan puuttuvia osia. Kuten esimerkiksi se seinälevy , jossa aamiaiskaapin mekanismi on kiinni ja josta aloitetaan koko kasaaminen seinälle!!! Pikkasen on kysynyt hermoja tässä ja olen ollut kyllä harmissani. Juuri äsken soittivat, että huomenna puolenpäivän aikaan saapuvat seinälevy sekä kaikki ovet. Ovet kun olivat menneet uudestaan maalattavaksi tms. josta johtui viivästys. No joo, asia on tietty hyvä kun hoidetaan, mutta kyllä meillekin päin pitäisi näistä ilmoitella kun nyt meiltä meni kaksi päivää ihan hukkaan ja aikataulu on muutenkin todella tiukka!!. Oma myyjämme nyt lomalla, joten kukaan muu ei tätä ole halunnut kunnolla hoitaa ja asiakkaan informointi on ollut surkeaa. Varmasti ovat kovasti töitä tehneet meidän eteen, mutta se ei siltä vaan tunnu. :(

Khh vasemmalla ja keittiötä keskellä :D
Tätä pidemmälle ei uskalla kasata. Tuosta oikealla olevasta seinän ja kalusteen välistä kun puuttuu se levy, eikä uskalleta vielä kiinnittää mitään.
Kaivettiin aamiaiskaapin mekanismille koloa seinään, jotta ovet mahtuvat aukiollessaan syvemmälle "piiloon".
Aamiaiskaapin ihmettelyä
Mä kyllä repeän liitoksistani, jos vielä tulee jokin viivästys kalusteiden kanssa. Kodinhoitohuoneen kasaus odottaa myös tammikuun alkua, koska laattamiehetkin tulevat nyt viikon myöhässä meille. Laatoitus alkaa heti joulun jälkeen keskiviikkona. Toivottavasti ainakin.

torstai 14. joulukuuta 2017

Rimakaton asennusta ja kosteusmittausta

Nyt on kolme päivää takana rimakaton asennusta. Ensimmäiset kaksi päivää tehtiin miehen kanssa kahdestaan. Mutta kolmantena päivänä saatiin sukulaismies auttamaan. Onneksi, koska itsellä loppuu pituus eikä telineetkään riitä.

Rimojen asennus on ollut aika helppoa. Rimat ovat hieman käyriä sinne tänne, mutta ne on myös suhteellisen helppo vääntää paikalleen. Meillä on rimat 45 mm leveitä ja välinä käytetään 15 mm.

Päivä 1. Asennusta 3 h.


Päivä 2. Asennusta 7 h.

Päivä 3. Asennusta 8 h.

Märkätilat

Lisäksi mittasimme betonin kosteutta eri puolilta taloa! Ja mukavia lukemia näytti! Lattioiden päällystäminen on nyt sitten sallittua :) Märkätilojen seinät on myös nyt vesieristetty.





tiistai 5. joulukuuta 2017

Rimakaton pohjatöitä

Kaksi päivää takana sisäkaton asennusta. Rimoja ei ole vielä ainuttakaan laitettu paikoilleen, mutta pohjatyöt on nyt tehty. Ensimmäisenä päivänä oli koolauksen tekeminen. Koolauspuiden piti olla 506 cm pitkiä ja mukavasti Kastellilta oli jäänyt ylimääräiseksi kasa 510 cm pitkiä lautoja. Joten niitä hyödynnettiin nyt tuossa. 

Koolauspuiden asennus kesti kaiken kaikkiaan noin 4 tuntia. Aluksi aloimme miehen kanssa kahdestaan asentamaan niitä, mutta huomasin kyllä heti ettei se ollut mun juttu. Olen liian lyhyt, mulla on kauhea korkeanpaikankammo ja mun olkapäät ei vaan kestä tuota. Aivan ihanasti sitten naapuri tuli auttamaan meitä! Meillä meni tunti miehen kanssa ja saatiin neljä lautaa laitettua. Naapurin miehen kanssa laittoivat reippaassa 2 tunnissa loput laudat. Itse pätkisin laudat ja he asensivat ne. Ja alle tunti meni sitten pienten lautapätkien ruuvaamisessa paikoilleen.


Seuraavana päivänä oli sitten mustan kankaan asennusta. Meillä oli käytössä UV-suojattua maisemointikangasta kolme pakettia. Ja sitten nitojalla kiinni tiuhaan ja sähkörasioiden leikkelyä. Rimojen asennusvaiheessa sitten tarkoitus tarkemmin siistiä nuo reunat vielä.

Ensimmäisen kankaan kiinnitystä.

Kaksi kangasta kiinnitetty.